Ihan retkellä: Pamilacan Island

Me kyllä onnistutaan jostain kumman syystä menemään aina vaan toistaan ihanimpiin paikkoihin! Lobocin pienessä ihanassa kylässäki oltais viihytty vielä vaikka kuinka pitkään mut ku sitä on vaan rajallinen aika käytettävänä täällä ja ku kuitenki haluaa ehtiä nähä mahollisimman paljon, ni piti meijän lähtä jatkamaan matkaa. Viimesenä kokonaisena päivänä Lobocissa meijän piti kuitenki kokee yks huikee asia nimittäin zipline. Joka siis tarkottaa suomeksi sitä, että lennät henkeä haukkoen monta sataa metriä korkeella vaijerien varassa mitä mahtavimpien luonto-, joki- ja vesiputousmaisemien levittäytyessä alapuolellesi. Ja tietysti lievästi alamäkeen että vauhti on varmasti tarpeeksi kova, ja pelkäät henkesi puolesta ku iskeydyt päin niitä kaikkia ihmisiä jotka on vastaanottamassa toisella puolella. Olihan se huikee kokemus ja mikä parasta, sen sai kokee kaks(!) kertaa, mennen tullen ja palatessa. Tai siis mennen ja tullen.

Seuraavana päivänä meijän hotellimiesystävämme vei meijät hienolla autollaan yhtään huomiota herättämättömästi Lobocin keskustaan mistä meillä lähti jeepney satamaan. Noi jeepneyt on kyllä huippuja! Nehän on lähes ilmasia (oikeestaan ilmasia) eikä yhtään ainakaan tunnelmaa pilaa se, että ne on aina aivan täynnä ja istutaan siellä aina vauvasta vaariin sylikkäin ja päällekkäin ja kuka mitenki mahtuu. Ja aina ollaan perille ja oikeeseen paikkaan päästy, suurin kiitos ehkä maailman ystävällisimpien ja auttavaisimpien ihmisten. No, suut hymyssä me sinäki aamuna ajeltiin kohti satamaa kaikilla päällimmäisenä mielessä tuleva matkakohde. Valkoista hiekkarantaa, delffiinejä, ehkä jopa valaita! Kuitenkaan ei mikään valmistanu meitä siihen mitä meillä paikanpäällä odotti. Otetaampa tähän vaikka pieni mielikuvaharjotus ni voitte jollain tavalla kuvitella itsenne näihin maisemiin (oikeesti, koko neljän päivän ajan mitä me saarella oltiin oli ihan niinku suoraan jostain rentoutusohjelmasta):

Kuvittele käveleväsi kuumalla hiekalla aaltojen pauhutessa vieressäsi ja lyödessä välillä lämmintä vettä varpaillesi. Kävelet rantaviivaa pitkin turkoosin sinisen meren välkehtiessä vieressäsi ja auringon porottaessa siniseltä taivaalta. Käännyt polulle joka johtaa pienten bambumajojen ja talojen läpi kapealle asfalttitielle joka sekin tuntuu kuumalta varpaittesi alla. Kävelet mutkittelevaa ja mäkistä tietä pitkin kohti sisäsaarta. Joka puolella ympärilläsi on leikkiviä lapsia, koripalloa pelaavia poikia, dominoa pelaavia keski-ikäisiä naisia, kukkoja, kanoja, tipuja, vuohia, sikoja, possuja, lehmiä. Tien varren puut kaartuvat tielle tehden eteesi tunnelin. Kävelet tunnelin läpi jyrkän ylämäen huipulle ja vilkaiset taaksesi. Eteesi levittäytyy henkeäsalpaava näkymä: kaukana horisontissa vuoristojonot, alapuolellasi monen kirjavan sinisenä välkehtivä vesi, palmut, vehreät puut ja luonto. Voisit seistä ihailemassa maisemaa vaikka kuinka kauan mutta jatkat matkaa. Vastaasi kävelee lapsia, nuoria, aikuisia, joilta kaikilta saat osaksesi aurinkoisia hymyjä ja tervehdyksiä. Oikealle puolellesi levittäytyy aukea, jossa muutama tyttö pelaa lentopalloa. Päätät hetken mielijohteesta mennä mukaan pelamaan. Pienet lapset kerääntyvät katsomaan kentän reunalle ja vuohet, kanat ja possut käyskentelevät sulassa sovussa aukealla. Pelaatte jonkin aikaa lentopalloa Suomi vs. Pamilacan kunnes kuulet takaasi huudon ja...... näet Matun pitelevän peukaloaan ja hyppivän tasajalkaa. Se niistä lenttispeleistä! Kohta etittiin jo melkein koko saaren voimin Matun venähtäneeseen peukaloon jääpaloja. No, kylmä vesi ja jäätelö ajo hyvin asian, ja tietenki Vilman mukanaan tuomat suomalaisen sairaanhoidon tärkeimmät välineet nimittäin icepower, tulehduskipuvoide ja kipulaastari. Eikä Matu oo täällä lentopalloa paljo enää pelaillu, vaikka vähän innostuki turhan tosissaan leikkimään lasten kans ja näyttämään miten puolivoltit ja kärrynpyörät tehään suomalaisittain. Sai sitten illalla katua ku pisteli paratabsia naamaan ku peukaloa särki.

Ne neljää päivää Pamalacin Islandilla oli kyllä ihan huikeita. Tutustuttiin paikalliseen (vähän ehkä ujohkoon) nuorisoon, käytiin kattomassa delffiinejä ja nähtiin jopa kukkotappelu. Kyllä toteutu taad yks tyttöjen suurimmista unelmista ku istuttiin paatissa keskellä merta ja seurattiin ku ympärillä hyppeli kymmenet delffiinit! Yritettiin jopa uida niitten kans, toki vähä huonolla menestyksellä. Jostai kumman syystä delffiinit oli aina kadonnu siihen mennessä ku me saatiin vedettyä snorkkelit naamaan ja hypättyä ketterästi laivasta. No, tärkeintä että nähtiin ne kuitenki omin silmin ja sain otettua muistoksi muutaman heilahtaneen ja vinon kuvan delffiinin selästä.

Ja yks asia mikä ei varmasti saarelta unohdu on perinteinen, jokasunnuntainen kukkotappelu. Siis oikeesti, ihan niin ku jostain Vaahteramäen Eemelistä! Koko kylä keräänty iltapäivällä semmoselle aukealle missä oli jos jonkilaista kojua ja kioskia. Grillillä myytiin lihaa, oli karkkikojua ja munkinpaistopistettä. Kaikki oli suomalaiseen hintaluokkaan verrattunu tietenki puoli ilmasta ja kyllähän niitä munkkeja ja kookospalloja muutama meniki. Kylän miespuoliset keräänty tuijottelemaan kohta tappelevia kukkoja ja veikkailemaan voitosta. Kukoille oli rajattu pieni alue keskelle aukeaa ja ihmiset keräänty ympärille kattomaan. Kohta kaks miestä vei kukot kentälle ja ärsytti niitä toistensa kimppuun. Tappelu ei kestäny ku muutaman minuutin ja kohta toinen kukko makas kuolleena maassa. Kauheeta eläinrääkkäystä.

Kyllä me taidettiin kaikki luvata et tullaan joskus vielä uudestaanki Pamalacan Islandille. Se oli ihan täydellinen paikka lomalaisille jotka kaipaa rauhaa, rantaa ja delffiinejä. Turisteja siellä ei ollu paljo yhtään, johtuu ehkä osittain siitäki että ei ollu high season, mutta ei saari ollu muutenkaan vielä hirveen turistoitunu. Rannalla oli ihana olla ku ei ollu korukaupustelijoita tai kerjäläisiä, ja paikallisistaki huomas että ei ollu niin tottuneita turisteihin ku muissa paikoissa. Kyllä siellä vaan oli hyvä olla! Ja illalla ku aurinko oli laskenu, se tunne ku makoilet rannalla riippumatossa kanssa hyvien ystävien ja pään päälle levittäytyy aina vaan triljoonia ja triljoonia tähtiä. Niitä on vaan lukemattomasti, varmasti paljo enemmän ku Suomessa. Ja lämmin tuuli ja aaltojen pauhu.....

Okei, ekana yönä minä ja Vilma ei nukuttu ollenkaa ku aallot piti niin isoa meteliä. Ja olihan meillä aika alkeelliset oltavat saarella, pienenpieni mökki missä ei ollu minkäänlaisia eristyksiä ja tuuletus toimi paremmin ku hyvin. Siis luonnollinen tuuletus, seinistä ja ikkunoista tuuli läpi niin että ei siellä kyllä kuuma tullu. Sähköt toimi vaan muutaman tunnin illalla eikä juoksevaa vettä ollu ollenkaan. Mut mitäs sitten! Kylläpähän osataan vaan nauttia sitäki enemmän tästä luksuksesta mikä meitä täällä Cebussa ootti. On suihkut ja ilmastoinnit, vessanpönttöki toimii ja vihdoin vessapaperia! Tultiin siis tänä aamuna laivalla Cebuun ja tarkotus olla täällä yks yö. Huomenna jatketaan matkaa kohti Puerto Princesaa ja Palawania, ai että. Saahaan sinne seuraa ku Thelma, Alma ja Aukki tulee sinne parin päivän päästä ja kyllä me pidetään sit juhlat!!