Latua, kiitos!

Jos tää kirjotus olis uutinen, ni se pitäis alottaa tärkeimmän asian esiintuomisella. Valitettavasti tätä meiän blogia ei vielä valtakunnalliseks uutiskanavaks lasketa, mutta voin silti varmaan soveltaa uutiskerronnan taktiikkaa, koska haluaisin kertoa asiasta, josta oon (kaikkien muiden yhdeksänkymmenenkahdeksan asian lisäks) vilpittömän onnellinen täällä. Nimittäin kadun varsilla sijaitsevista leipomoista.

Voi kuvitelkaa joka toisesta kadunvarresta löytyvät houkuttelevan tuoksuisia ja herkullisen näkösiä leipomuksia tulvivat vitriinit varustettuina pihin suomalaistytön silmää miellyttävillä hintalapuilla. Ollaan jo pariin otteeseen käyty ostamassa keksit ja suklaamuffinit kaikille, kävelty kymmenen metriä leipomosta pois päin ja käännytty posket edellistä keksiä pullollaan ostamaan lisää, ku maistuu vaan niin hyvältä! Sporttilomahan tää on ja niin edelleen, mutta kyllä Julie's bakeryt, Jojie's bakeshopit ja kymmenet muut kuuluu vain oleellisena osana elämästä nauttimiseen täällä.

No, ai mitäkö muuta me ollaan tehty ku syöty? Maanantaina eli viimesenä kokonaisena päivänä Siargaolla me lähettiin hyppelemään saarelta toiselle eli seilattiin urhealla paatilla läpi käsittämättömän kirkkaan sinisen aallokon ja päädyttiin Naked Islandille, joka oli pelkkää hiekkaa oleva saari. Ei puita tai mitään. Tanssahdeltiin aallokossa ja otettiin nokosia rantahietikolla. Siitä jatkettiin matkaa Dako Islandille, missä oli raivoisat kansainväliset lentopallopelit eli todella hauskaa! Sit tuliki jo niin nälkä ja uupumus, että skipattiin viimenen palmurantahiekkaautiosaari ja lähettiin takas.








Tiistaina suunnistettiin satamaan ja parin tunnin laivamatkan jälkeen oltiin taas Surigao Cityssä, missä shoppailtiin ja oltiin jälleen suuren ihmetyksen kohteena kadulla kävellessä. Meiltä on kysytty jo valehtelematta ja yhtään liiottelematta vähintään 24 kertaa ja eri ihmiset eri paikoissa, että ollaanko siskoja. Se on jotenki huvittavaa, mutta kai seura sit alkaa tehä kaltaisekseen... Ollaan myös huomattu, että jos meinaa tulla kieliongelmia ni kielimuurit saa paikallisten kanssa yhessä nauramalla parhaiten kaadettua kumoon, niin että rytinä vaan kuuluu.

Laivamatkan kerrosänkypaikat olivat ylivedot.

 Nyt ollaan Boholilla ja ollaan jo iha kunnon reissussa, ku ollaan nyt liikuttu pelkästään paikallisten busseilla ja jeepneyillä. Tultiin eilen Lobocin pikkukaupunkiin, jonka keskellä on 1700-luvulta espanjalaisten rakentama kirkko ja tää on aivan ihanan rauhallinen ja herttanen pikkukylä joen varrella. Eilen istuskeltiin puistossa ilta-auringosta nauttimassa ku paikallinen koulutyttö tuli juttelee meiän kans ja vei meitä syömään jätskiä, maisseja, grillattua kanaa ja päästiin vanhaan kellotorniinki, missä kiivettiin kapeita puuportaita ylemmäs ja ylemmäs ja vanha mies soitti kello 18 merkiks valtavia 1900-luvun alusta asti siellä olleita kelloja. Se oli ihan ku jostain kellonsoittajasadusta.

Vilman vieressä istu ihan loistava mummo! Tsiikatkaa nuorekas lätsä ja rennonoloinen jorailu.

Näitä jeepneyitä on vähintään 5000 erilaista, mutta tässä yks esimerkki.

Tänään oltiin kattomassa kuuluisia Chocolate Hillsejä ja ne oli kyllä huvittavia möhköjä. Huomenna mennään sellaseen käysirataliitojuttuun jos on hyvä ilma. On rentouttavaa, että meillä ei oo edelleenkää mitään selviä reissusuunnitelmia, ku ne muuttuu joka päivä ja kaikille käy yhtäkkiset suunnitelmien vaihdokset. Se lomalla onki parasta ja ei huolta, me nautitaan kyllä täysin siemauksin (koska ois varmasti myös epäekonomista nauttia vajain siemauksin)!!

Humoristinen lukko.

Ilmiselvä todiste filippiiniläisten ällistyttävästä huumorintajusta!!! HAHAH!

 Loppukevennykseks vielä kaks kuvaa väärinpäin, ku on niin rentoutunu, ni ei jaksa nähdä vaivaa niitten kääntämiseks... ps.huomatkaa Venlan uus sateenvarjo!!!! Kehuja ottaa vastaan sähköpostiin.

 
Ystävällismielisin, mutta ei lainkaan ilkein terveisin
 Matleena Pesonen (filippiiniläinen muunnos sukunimestä, ku Suomessa se on entisen valuuttamme mukaan Markkanen ja täällä käytössä siis pesot eli maassa maan tavalla)